Toimintakertomus 2013
14.12.2013
Suomen Perinneurheiluliiton toimintakertomus 2013.
Suomen Perinneurheiluliiton toiminta 2013 meni voimakkaasti eteenpäin. Liitto järjesti mestaruuskilpailuja ennätyksellisen paljon. Talvijuoksu kilpailut aloittivat talvikauden heti uudenvuoden alussa . Yhteislähtönä pidettiin hiihdot vapaalla tyylillä.
Leppävirralla pidettiin maaliskuun alussa todellinen talvilajien katselmus, jossa lajeina olivat potkukelkkailu, perinteisellä tyylillä pikahiihtokilpailut, matkoina oli 60-100m. Talvitriathlon oli ohjelmassa ja tikkaluistelu/ tikkapotkukelkkailu. Invalidien ohjelmassa oli sauvakelkkailu. Anttola järjesti pilkkihiihdon SM- kilpailut .Talvikauteen mahtuivat vielä painonheiton ja hallikuulantyönnön kilpailut Leppävirran Ammattikoululla, lisäksi lajeina olivat vielä leuanveto ja maastaveto. Liitosaappaanheiton, renkaan ja yhdenkäden painonheiton SM kilpailut pidettiin Kuopion kuplahallissa Pitkäperjantaina.
Talven ehdoton kohokohta oli Leppävirralla pidetyt puusuksihiihdon ensimmäiset SM kilpailut. Juha Mieto houkutteli Leppävirran Urheilukentälle moni satapäisen katsojajoukon ja vielä iltaseminaarikin veti lähes sata henkeä. Ensimmäiset ahvenpilkin mestaruuskilpailut pidettiin Sorsakosken Sorsavedellä
Leppävirralla järjestettiin heinäkuun lopussa linkopallon ja yhdenkäden painonheiton SM- kilpailut. Frisbeegolf ja minigolf olivat ohjelmassa myöskin. Rullailukilpailut pidettiin Takkulassa rullahiihdon ja luistelun lisäksi kickbikenissä ratkottiin sprinttimatkojen mestaruudet. Takkulassa pidettiin vielä rulladuathlonin SM kilpailut. Heinäkuulle mahtuivat vielä ruutanaonginnan mestaruuskilpailut. Unnukkakisoissa lajeja oli joka lähtöön, mestaruusmitaleja jaettiin, mato-onginnassa, hirrensyöksyssä, puujalkakävelyssä, normaalikävelyssä, hölkässä ja tikanheitossa. Jäppilän perinneyleisurheilukilpailut olivat ohjelmassa ja osallistuja määrässä päästiin yli 100 osallistujan. Kangaslampi piti perinteiset lypsyjakkaranheiton SM- kilpailut noin 150 osallistujan voimin.
Renkaanheiton ensimmäiset MM- kilpailut pidettiin Varkaudessa.
Autonrenkaanheiton ensimmäiset MM- kilpailut pidettiin Varkauden Viljolahdella kesäkuun puolessa välissä. Osallistuja määrä oli reilut 50 heittäjää. Historian ensimmäiset mestarit olivat miesten sarjassa Jukka Vesterinen ja naisissa Piia Aaltokoski. Samassa yhteydessä pidettiin Suomen Perinneurheiluliiton maantiejuoksun SM-kilpailut. Kesäkuulle mahtuivat vielä Leppävirralla Juhannuskisat, joista on muodostunut suositti kilpailu, sillä nytkin lähes 80 heittäjää päätti Juhannuksen vieton liitosaappaan ja linkopallon merkeissä. Muuruveden Perinneurheilupäivät kesäkuun lopulla keräsivät 100 osallistujaa ja kansainvälisyyttäkin löytyi.
Elokuulle pidettiin rappujuoksun SM kilpailut Leppävirran sillan alla. Kalajuoksun SM kisojen pitopaikka oli Leppävirran Laakunlampi. Joroisten venerantaan kokoontui ennätysmäärä kilpailijoita rantaongintaan ja vetouistelun mestaruuskilpailuihin. Iisalmessa käytiin ensimmäistä kertaa perinnelajien kisat. Renkaan, liitosaappaanheiton ja yhdenkäden painonheiton Itä-Suomen mestaruuksia tavoitteli lähemmäs sadan hengen joukko. Syyskuulla ratkottiin Leppävirralla liitosaappaanheiton ja renkaanheiton Suomen mestaruudet. Samoin erikoisheittojen yhteistulos SM kisat olivat Leppävirralla. Kauhajoella miteltiin olympiapainonheiton paremmuuksista. Leppävirralla oli vauhdittoman moukarinheiton SM kilpailut . SM ja varsimoukarinheitto kuului myöskin ohjelmaan. Laituripilkki ja maastojuoksut kuuluivat vielä lokakuun ohjelmaan.
Raahessa ratkottiin liitosaappaanheiton joukkuekilpailut. Kyykän mestaruuskilpailut pidettiin Vehmersalmella . Marraskuulla pidettiin talvi SM liitosaappaanheitossa ja Isänpäivän kunniaksi pidettiin talvi SM renkaanheitossa ja hirrensyöksyssä. Joulukuulla oli vielä ohjelmassa painonnoston ja penkkipunnerruksen mestaruuskilpailut Leppävirran Ammattikoululla. Kausi päättyy pilkkionginnan mestaruuskilpailuihin Leppävirran Kalmalahdella Tapaninpäivänä.
Liitosaappaanheitossa suurimmat osallistujamäärät.
Liitosaappaanheiton MM kilpailut Leppävirralla keräsivät 220 osallistujaa, joista monet ottivat osaa kahteen sarjaan jolloin päästiin 309 lajiosanottoon. Miesten maailman mestaruuden Kivijärven Antti Ruusuvirta ja naisten mestaruuden Nastolan Tuija Salonen. Venäjän Pitkärannassa pidettiin liitosaappaanheiton ensimmäiset EM kilpailut vetivät noin 100 osallistujaa. SM kilpailuiden osallistuja määrä ylitti 2000 kävijän rajan, määrä on lähes 400 enemmän kuin edellisenä vuotena. Kilpailuiden määrä nousi 143, monessa kisassa oli vielä useampi laji yhtä aikaa, niin todellinen kilpailumäärä on lähes 200. Kaikkiaan kisatoimintaan on osallistunut 5000 henkeä.
Liitto toimii täysin talkoo periaatteella
Suomen Perinneurheiluliiton tilastoissa on ennätyksellisen paljon urheilijoita. Ylivoimainen ykkönen liiton lajeista on liitosaappaanheitto jossa on 1500 tilastotulosta Liiton lajeista toiseksi suosituin on linkopallonheitto yli 500 tilastotulosta, renkaanheitto veti reilut 200 heittäjää ja vielä lähelle sadan kerhoa pääsevät hirrensyöksy ,olympiapainonheitto ja yhdenkäden painonheitto. Tilastot ovat melkoisen kansainväliset. Joukossa on melkoisen eksoottisten maiden heittäjiä kuten, Afganistan, Irak, Somalia, Singapore, Etelä- Korea jo tuttujen maiden kuten Puolan, Kiinan, Italian, Venäjän, Saksan, Viron, Ruotsin ja jne lisäksi. Liiton toiminta on täysin talkoo periaatteella toimimista. Liitto ei ole hakenut minkäänlaista rahallista tukea miltään taholta. Vaikka liitto hakkaa toiminnan määrässä monet Olympialajeista ja valtion apukelpoiset liitot.
Perinnelajeja vietiin eteenpäin
Leppävirran Urheilijat saivat kutsuja moneltakin taholta tulla esittelemään perinnelajeja. Leppävirran yläastekoululaiset tutustuivat perinnelajeihin toukokuussa. Pirjo Saukkonen ja Heikki Impivaara ovat käyneet Heinäveden Leväniemessä ja Kuusentuvalla opastamassa linkopallon ja liitosaappaanheitto. Samoin Joensuun Honkalampisäätiöllä on liitosaapasta asukkaat päässeet kokeilemaan. .. Kiihtelysvaarassa on perinnelajeja tehty tunnetuksi.. Perinneliiton seurat ovat järjestäneet monia harrastekilpailutapahtumia. Heinäveden liitosaapaspäivään otti osaa 233 heittäjää. Tuppurimäen kyläkauppa päivä keräsi 51 kokeilijaa. Konnuslahteenkin saatiin monta kymmentä lasta heittämään. Hyviä osallistujia määriä on ollut Savonrannan, Varkauden, Kiihtelysvaaran ja Raahen seudun tapahtumissa, nämä muutamat erikseen mainittuna.