Yhteistyössä

 


 

 

Toimintakertomus 2016

 

13.12.2016

Toimintakertomus 2016

Suomen Perinneurheiluliiton toimintakertomus 2016.

Suomen Perinneurheiluliiton toiminta 2016 meni voimakkaasti eteenpäin. Liitto järjesti mestaruuskilpailuja ennätyksellisen paljon. Talvijuoksu kilpailut aloittivat talvikauden heti uudenvuoden alussa .

Leppävirralla pidettiin maaliskuussa todellinen talvilajien katselmus, jossa lajeina olivat potkukelkkailu, perinteisellä tyylillä pikahiihtokilpailut, matkoina oli 60-100m. Uutena kisamuotona oli harrastehiihdon SM, jossa kilpailtiin 400m ja 5km matkoilla. Suuren suosion sai ensimmäistä kertaa pidetyt potkukelkkailun jalaskisat urheilukentällä. Talvilajien katselmuksessa oli ohjelmassa ja tikkaluistelu/ tikkapotkukelkkailu. Invalidien ohjelmassa oli sauvakelkkailu. Pilkkihiihdon SM- kilpailuiden pitopaikkana oli Asikkalan Vääksy. Talvikauteen mahtuivat vielä painonheiton ja hallikuulantyönnön kilpailut Leppävirran Ammattikoululla, lisäksi lajeina olivat vielä leuanveto, etunojapunnerrus ja maastaveto. Kuplahallin romahduksen takia halli SM kisat siirrettiin Leppävirralle ja nimeksi muutettiin talvi SM. Kovan työn jälkeen saatiin heittopaikalta jää pois. Liitosaappaan lisäksi heitettiin vielä normaalisaappaanheiton SM mitaleista. Kilpailuun tuli hyvä osalistujamäärä, sillä yli 100 heittäjää oli paikalla.

Neljännet puusuksihiihdon SM kilpailut pidettiin Leppävirralla, jotka kokosivat ennätys osallistujamäärän. Neljännet ahvenpilkin mestaruuskilpailut pidettiin Sorsakosken Sorsavedellä. Talveen mahtui vielä ensimmäisen kerran järjestetyt Lahnapilkin SM kilpailut Varkauden Huruslahdella. Toukokuulla ratkottiin toiset lahnaonginnan Suomen mestaruudet Sorsakosken Niskalammella. Sorsakoskella ratkottiin vielä polkujuoksun mestaruus mitalit
Rullailukilpailut pidettiin Takkulassa rullahiihdon ja luistelun lisäksi kickbikessä ratkottiin sprinttimatkojen mestaruudet. Takkulassa pidettiin vielä rulladuathlonin SM kilpailut.

Heinäkuulle mahtuivat vielä ruutanaonginnan mestaruuskilpailut. Liitosaappaanheiton ja renkaanheiton SM Leppävirralla kokosivat hyvän osallistujajoukon. Jäppilässä pidetyt perinneyleisurheilun SM- kilpailut kokosivat 176 osallistujaa. Mato- onginnan SM kisa järjestettiin Jäppilän Ahvenlammella. Perinnelajien suurkatselmus oli Varkauden Kuntorannassa heinäkuussa, Lajeja oli joka lähtöön, mestaruusmitaleja jaettiin puujalkakävelyssä, normaalikävelyssä, hölkässä ja tikanheitossa ja uutuutena renkaantarkkuusheitossa ja puhallustikassa. Kaikkiaan Kuntoranta veti yli 100 osallistujaa, jotka tekivät 150 lajisuoritusta. Joroisissa ratkottiin elokuun alussa linkopallon ja yhdenkäden painonheiton Suomen mestaruudet.

Kangaslampi piti perinteiset lypsyjakkaranheiton SM- kilpailut noin 100 osallistujan voimin. Sankohiipimisen SM kisa keräsi lähes 50 osallistujaa Kivijärvelle.

Elokuulla pidettiin rappujuoksun SM kilpailut Leppävirran sillan alla. Kalajuoksun SM kisojen pitopaikka oli Leppävirran Laakunlampi. Joroisten venerantaan kokoontui ennätysmäärä kilpailijoita rantaongintaan ja vetouistelun mestaruuskilpailuihin. Joroisten urheilukenttä täyttyi kilpailijoista elokuun lopulla, kun ratkottiin saappaanheiton yhteistulos Suomen mestaruudet. Samoin erikoisheittojen yhteistulos SM kisat olivat Leppävirralla. Kauhajoella miteltiin olympiapainonheiton paremmuuksista. Mikkelissä oli vauhdittoman moukarinheiton SM kilpailut . SM varsimoukarinheitto Leppävirralla kuului myöskin ohjelmaan. Laituripilkki Konnuksen kanavalla ja maastojuoksut Leppävirralla kuuluivat vielä lokakuun ohjelmaan. Heitto 10 ottelun SM kilpailu pidettiin Leppävirralla lokakuun lopussa. Ensimmäistä kertaa pidettiin nurmihiihdon SM kisat Leppävirralla

Raahessa ratkottiin liitosaappaanheiton joukkuekilpailut. Kyykän ja mölkkypelin mestaruuskilpailut pidettiin Leppävirralla. . Marraskuulla pidettiin talvi SM renkaanheitossa, hirrensyöksyssä ja voimakiekonheitossa. Kesäonginnan talvi- SM oli Varkauden Joutenlahdella. Toiset kanavapilkin SM kilpailut olivat Leppävirran Konnuksen Kanavalla. Joulukuulla oli vielä ohjelmassa painonnoston ja penkkipunnerruksen mestaruuskilpailut Leppävirran Ammattikoululla. Kausi päättyy pilkkionginnan mestaruuskilpailuihin Leppävirran Parkkilahdella Tapaninpäivänä. Kaikkiaan kauden SM kilpailut keräsivät 1293 osallistujaa.
Kansainvälistä toimintaa.

Suomen Perinneurheiluliiton toimintaa 2016 lisäsivät huomattavasti kansainvälinen toiminta.

Kahdeksannet liitosaappaanheiton MM- kilpailut Leppävirralla ja Pieksämäellä. Leppävirralla heitettiin erityisryhmien kilpailu ja Pieksämäellä ratkottiin liitosaappaanheiton ja perinnesaappaanheiton mestaruudet. Kilpailut olivat Perinneurheiluliiton suurin tapahtuma, osallistujamäärä oli 241 osallistujaa. Kilpailut olivat kaikkien aikojen kansainvälisemmät, osallistujia oli kuudesta eri maasta. Linkopallon ja yhdenkäden painonheittäjät ratkoivat MM- mitalit Muuruvedellä, kisoissa tehtiinkin osanottoennätys.. Kiihtelysvaarassa pidettiin renkaanheiton neljännet MM- kilpailut heinäkuussa. Kisojen pitopaikka keskellä kylää, markkinoiden yhteyteen oli hyvä ratkaisu, osanottomäärä 68 kilpailijaa on lajin uusi ennätys. Venäjän Pitkärannassa olivat liitosaappaanheiton EM- kilpailut elokuussa, 100 osallistujaa oli mukana. Leppävirran Urheilijat järjestivät tammikuussa potkukelkkailun EM kilpailut ja maaliskuussa jalaspotkukelkkailun MM kisat, jossa nähtiin kansainvälistä väriä

Osallistujamäärät nousivat 2016.

Suomen Perinneurheiluliiton osallistujamäärät tapahtumissa nousivat huimasti 2016. Kaikkiaan liitto järjesti 492 kilpailutapahtumaa. Joissa kävijöitä oli 6138 henkeä Suurimmat massat sai aikaan liitosaappaanheitto, 77 kilpailussa oli 1451 kävijää. Eniten kilpailuita, oli pilkki- ja kesäonginnassa 134 kappaletta, joiden kävijämäärä oli 1885 henkeä .SM- kilpailuiden kävijämäärä oli 1293 osallistujaa. Tilastotulokset nousivat huomattavasti. Liitosaapas piti ykkössijan reilusti 1449 tuloksella. Linkopallonheitto lisäsi huomattavasti heittäjien määrää 700 tuloksella. Renkaanheitto nousi edellisestä vuodesta paljon 203 tuloksella. Kovat nuosijat olivat hirrensyöksy 109 tuloksella ja voimakiekko pomppasi 149 tilastoheittäjään. Kaikkiaan Suomen

Perinnelajeja vietiin eteenpäin

Leppävirran Urheilijat saivat kutsuja moneltakin taholta tulla esittelemään perinnelajeja. Pirjo Saukkonen ja Heikki Impivaara ovat käyneet Heinäveden Leväniemessä ja Kuusentuvalla opastamassa linkopallon ja liitosaappaanheittoa. Samoin Joensuun Honkalampisäätiöllä on liitosaapasta asukkaat päässeet kokeilemaan. Vuoden seura Honkalammen Nuorisoseura on ottanut perinnelajit hyvin huomioon, valtakunnallinen nuorisoseurojen heittoilta Liperin Vaiviossa syyskuulla keräsi heittäjiä ympäri Suomea. Monien kisatapahtumien myötä Leppävirralla on järjestetty invalideille ja kehitysvammaisille liikuntapäiviä monien lajien ympärillä. Muuruvedellä kehitysvammaisten urheilupäivässä oli Jorma Rajakannas mukana, iloiseen päivään tuli reippaasti yli 200 suoritusta. Samoin Kuopion valtakunnallinen eläkeläisten tapahtuma sai hyvän vastaanoton. Leppävirran vanhusneuvoston ikäihmisten liikuntapäivässä, Leppävirran Urheilijat olivat järjestämässä perinnelajikokeiluja. Varkaudessa Navitaksen tapahtumassa olivat lepulaiset heitättämässä liitosaapasta. Varkauden Invalidit kunnostautuivat, järjestämällä liitosaapaspäivän, johon tuli lähes 100 heittäjää. Samoin Raahen seutu on ottanut hyvin vammaisryhmät toimintaansa mukaan. Perinnelajien kilpailutoiminta on Etelä - Suomessa virinnyt hyvin, kiitos siitä Korson Kaiulle. Muuruveden Kivennavalla päästiin kokeilemaan hirrensyöksyä elokuussa. Juankoskella järjestetyissä heittopäivissä oli monia eri perinnelajeja mahdollisuus kokeilla. HeTa 13 seura on pitänyt perinnelajien heittokisoja Maaningalla, Tervossa ja Suonenjoella. Myös Saarijärvellä on syksyllä järjestetty muutama heittotapahtuma. Leppävirran Urheilijat järjestivät täydellisen liikuntaviikon lokakuun alussa.

Suomen Perinneurheiluliitto on toiminut seitsemän vuotta.

Suomen Perinneurheiluliitto perustettiin Leppävirralla vuonna 2009 helmikuun 8 päivä. Perustamiskokouksessa oli mukana 23 henkilöä. Tuskinpa monikaan perustajista arvasi vielä siinä vaiheessa, kuinka merkittäväksi liikunnan järjestäjäksi Suomen Perinneurheiluliitto nousee Suomessa.

Nyt voidaan todeta Suomen Perinneurheiluliiton olevan Suomen ykkönen harrasteliikunnan saralla Suomessa. Perheliikunnassa ei vastaavaa tarjontaa ole missään lajiliitossa. Samoin Liikunnalla uusi ote Elämään, ei ole pelkkä korulause, vaan täyttä totta, sillä monet vaikeastikin vammautuneet ja syrjäytyneet ihmiset ovat löytäneet perinneliiton lajien kautta otteen elämään.

"Mitä pieni edellä sitä isot perässä".
Suomen Perinneurheiluliiton ansiosta vai mistä, on Suomessa nyt herätty kehittelemään matalankynnyksen harrasteliikuntaa? Viime aikaisten lehtikirjoitusten mukaan muuan maassa Valossa ja sen jatkajassa Olympiakomiteassa peräänkuulutetaan harrasteliikuntaa ykkösasiaksi, huippu- urheilun rinnalle. Samoin TUL on palkannut harrasteliikuntavastaavan. Suomen Perinneurheiluliitto on tyytyväinen ja iloinen muidenkin tahojen "myöhäisheränneisyyteen" ja on halukas toiminaan yhteistyössä terveyttä edistävän liikunnan puolesta. Suomen Perinneurheiluliitto on hyväksytty uuden Olympiakomitean kumppanuusjäseneksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Powered by CMSimple | Kirjaudu sisään