Yhteistyössä

 


 

 

Syyskuu 2021

 

28.9.2021

Esko Palviainen teki maailman luokan tuloksen.

Leppävirran Urheilijat järjestivät toiveen mukaisesti,´Kerran vielä kiellon päälle kisat, maanantai-iltana

Iisalmen Visan Esko Palviaisen tavoitteena oli parantaa M80 sarjan painonheiton maailman ennätystä. Leppävirralla paino lensi 19,19, joten ennätys jäi paikoilleen. Palviainen omistaa lajin Suomen ennätyksen 19,64 ja ME tulos on vain 27 senttiä enemmän- ei tänään vaan lähtenyt, kyllä minulla mielessä oli heittää ennätys täällä, heittorinki oli hyvä, vaikka vähän nahkeempi, kuin Iisalmessa. Pitää koittaa vielä Iisalmen kisoissa sunnuntaina, Palviainen tarinoi.

Kangasniemen Kalskeen Senni Ohra-aho tuli hyppäämään pituutta, tämän vuoden SM nelonen ja ennätys tulos on 5,37. Hypyt olivat hyviä, paras kantoi 5,12- ei oikein nousseet hypyt, lankku tuntui jotenkin pehmeeltä, Ohra-aho kommentoi hyppyjään

Kuitenkin kauden parhaita tehtiin. Jussi Murtasaari Kuopion Reipas paransi kauden parhaitaan, painonheitossa, jossa tulos oli 14,42 ja olympiapainossa tuloksella 9,45

Jorma Rajakannas sai kiekon lentämään yli 30 metrin, tuloksellaan 30,46. Pentti Riikonen työnsi kuulaa 8,35, molempien sarja on M65v
Ismo Kotijärvi juoksi 3000 metriä aikaan 13.01,8

Lasten sarjoissa viikkokisojen innokkaimmat kävijät Jemina ja Mikael Rytilahti. Mikael on käynyt kisoissa 22 kertaa ja kisoja on ollut 23 kertaa. Sisko Jemina on käynyt 21 kertaa. Tämän illan kisoissa Jemina Rytilahti teki ennätyksensä pituudessa 1,61 ja 40 metrillä ajalla 10,9, sarja on T 5v

21.9.2021

Voimamiesten illassa, Jussi Murtasaari paras.

Leppävirran Urheilijoiden viikkokisat olivat samalla aikuisurheilijoiden pm kisana, moukarissa, painonheitossa ja olympiapainossa.
Voimaa todellakin tarvittiin painavien välineiden heittelyyn. Kuopion Reippaan Jussi Murtasaari hallitsi jokaisen lajin. Olympiapaino 25,4 kiloa lensi 9,18. Painonheitto 15,88 kiloinen, lensi 14,11 ja vielä moukari 7,2 kilon, eli miesten painoluokan, lensi 42,21. Kaikki tulokset M45 sarjaan, ovat ikäluokan ehdotonta kärkeä Suomessa
Leppävirran Urheilijoiden Jukka Vesterinen kilpaili samassa ikäluokassa, hieman vieraammat lajit toivat mukavat tulokset. Olympiapaino 7,90, normipaino 12,37 ja moukari 33,94. Moukari tulos on kova, kun otetaan huomioon, että tulos tehtiin ilman lajiharjoittelua. Tulos on miesten C-luokka
LepU:n Tomi Ollikainen teki sarjan olympiapaino 6,27, normipaino 8,92 ja moukari 24,00, M40v ikäryhmään
Seppo Julkunen teki M55 sarjaan tulokset, kiekko 27,48,moukari 26,44, painonheitto 11 kg 10,14 ja miesten paino 8,04 ja olympiapaino 5,18. Samassa ikäluokassa Pekka Heiskanen heitti moukarin lukemiin 23,21, kiekko lensi 25,17 ja kuula 7,83.

Jorma Rajakannas M65v moukari 20,25, kiekko 27,69, painonheitto 9,080 kiloa, 9,25 ja superpaino 20 kg 4,58. Sammassa ikäluokassa Hannu Pelkonen heitti kiekko 24,58, moukari lensi 20,16 ja kuula 8,29

M75v Raimo Kilpeläinen heitti vain moukarin, tulos oli 24,81.

Lasten sarjassa P7v Mikael Rytilahti heitti palloa omaan ennätykseensä 24,55 ja 40 m aidat menivät aikaan 8,9.

19.9.2021

Vesterinen ja Lehtonen erikoisheittojen ykköset.

Mikkelin Otavan urheilukentälle kokoontui sunnuntaina melkoisen isojoukko porukkaa ratkomaan erikoisheittojen yhteistuloksen SM mitaleiden kohtaloa.
Leppävirran Urheilijoiden Jukka Vesterinen oli melkoisen yli voimainen, voittotulos oli 82,34. Rengas lensi 25,46, hirrensyöksy tulos oli 7,30, painonheitto 18,51 ja jakkaranheitto 30,74, Satu Lehtonen LahtiSort voitti naisten sarjan 47,06 tuloksella. rengas lensi 13,90, hirsi 3,78,12,35 oli painonheiton tulos ja jakkara lensi 17,03.
Miesten kakkonen Leppävirran Seppo Julkunen sai hopeaa 59,36 tuloksella omassa ikäluokassaam M55 sarjassa tulos oli 62,14, osa välineistä oli kevyemppiä kuin miesten sarjassa. Kolmonen oli Leppävirran Urheilijoiden Tomi Ollikainen tuloksella 57,36, tulos parani M40 sarjaan lukemiin 60,65,

Naisten kakkonen oli LepU:n Asta Kankaala yhteistuloksella 40,10 ja N50 sarjan tulos parani 41,57 lukemiin.
Naisten kolmonen oli Lahden Susanna Kepponen, yhteistuloksella 25,99 ja N40 sarjaan tulos nousi jo 30,89.
Naisten N50 sarjan voittaja Satu Lehtonen teki tuloksen 51,95.

Kuopion Reippaan Jussi Murtasaaren hopeatulos oli 60,55, joka olikin miesten välineillä kolmanneksi paras.
Vastaavasti Murtasaaren varsimoukari lensi 21,58, tulos on hyvä, moukari painaa peräti 10 kiloa. Jukka Vesterinen sai pitkästä aikaa maistaa tappion kalkkia tuloksellan 20,56

Mestareita olivat vielä M65 sarja Jorma Rajakannas Mikkelistä , tulos 42,75. M70 sarjan voitti Korson Kaiun Heikki Turunen tuloksella 64,60 ja M75 sarjassa Mikkelin Voimailijoiden Pentti Montonen sai yhteistuloksen 57,00

Lasten sarjoissa T13 vuotta voitti Leppävirran Urheilijoiden Kalla Ollikainen tuloksella 42,22 ja T11v Sara Kepponen, tuloksella 22,73.

M55 sarjan varsimoukari oli tasokas kisa, Voittaja Jukka Perälä Kauhajoen Karku teki tuloksen 21,24. Seppo Julkusen tulos oli 20,56, ja Mikkelin Ari Puttonen sai tuloksen 19,54.

18.9.2021

SM saapas Otava,"tähän jää koukkuun".

Mikkelin Otavan kentällä lauantaina käytiin yhteistulos SM kisa normi ja liitosaappaassa.

Keli oli mitä mainioin ja kisalijoita saapui läheltä ja kaukaa, kiva määrä.

Muutamat tarttuivat eka kertaa saappaan varteen, mutta ei varmaankaan viimeistä kertaa, kommentoinnista päätellen

Yksi pitkämatkalainen oli Pielaveden , Savon Saappaasta edustava Heidi Korkalainen. Päivän paras yhteistulos oli 82,02. Normisaapas lensi 35,52 ja liitosaapas 46,50.
Miesten voittaja Mikkelin Voimailijoiden Pentti Montonen teki tuloksen 80,20, normisaapas 34,80 ja liitosaapas 42,07, Montonen voitti myös M75 sarjan.
Miesten kakkonen ja M70v ykkönen Korson Kaiun Heikki Turunen teki parhaaseen sarjaan yhteistuloksen 77,52, Normisaapas 35,54 ja liitosaapas 42,07. Jorma Rajakannas otti SM pronssin ja M65 sarjan voiton yhteistuloksella 67,32.

Naisten kakkonen LahtiSportin Satu Lehtonen ja N50 sarjan ykkönen teki yhteistuloksen 64,60 normisaapas lensi 27,83 ja liitosaapas 36,77.
Kisan kolmonen, Lahdesta mukaan tullut Susanna Kepponen teki yhteistuloksen 47,94. varsinf´gin liitosaapas lensi kivaan lukemiin 28,80. " tähän muuten jää koukkuun" sanoi Kepponen.

Lasten sarjoissa LepU:n Matias Nyyssönen teki yhteistuloksen 36,76 P9v. Lahdesta mukaan tullut T10v Sara Kepponen teki eka kisaan tuloksen 23,70
Ja mikkeliläinen Eveliina Koppelo T9 sarjaan yhteistuloksen 26,60

Esko Korkalainen on kisojen tärkeimpiä henkilöitä, olipa kisat Saksassa tai Venäjällä, samalla tulee omatkin heitot tehtyä. " olen kentällä pyytämättä, Saksan Berliinissä menin mittamieheksi kun hommasta ei näyttänyt mitään tulevan. Venäjällä Petroskoissa kaveri sanoi, nyt et muuten mene kentälle., no näissä Perinneliiton kisoissa on mukava olla , sekä heittämässä ja mitan päässä, sanoi Pielavetinen Esko Korkalainen.

Huomenna sunnuntaina kisat jatkuu ja näyttää tulevan kovatasoiset, sillä ennakkoon on ilmoittautunut Suomen kärkiheittäjiä.

13.9.2021

Jukka Vesterinen täräytti linkopalloa 80,61

Leppävirran Urheilijoiden viikkokisoissa tehtiin maailman ennätys. Jukka Vesterinen Leppävirran Urheilijat, paiskasi linkopallon uusiksi maailman ennätys lukemiksi 80,61. Aiempikin ennätys oli Vesterisellä kuuden vuoden takaa, 78,50. Maanantai-iltana Vesterisen kolme parasta heittoa oli entistä ennätystä parempia, 78,92 ja 78,67.

Suomen Perinneurheiluliiton lajivalikoimaan kuuluva linkopallo painaa miehilla 1 kg ja naisten pallo 700 grammaa.

Viikkokisoissa tehtiin vielä kovia tuloksia muitakin, eri ikäluokkiin

Terttu Kilpeläinen heitti linkopalloa 23,22 ja liitosaapasta 19,15 N75 sarjaan.
Seppo Julkusen linkopallo tulos oli 53,45.Mikael Rytilahti P7v, heitti normisaapasta 17,20 ja linkopallo lensi 13,00. 40 metrin aika oli 7,7

Pekka Heiskanen heitti kiekkoa M55 sarjaan 26,26 ja Jorma Rajakannas M65v 28,55.

11.9.2021

Vesterinen ja Saukkonen moukari mestarit Leppävirralla

Leppävirran Urheilijat järjestivät 18 kerran, vauhdittoman moukarinheiton SM kilpailut Leppävirralla. Osallistujia tuli hyvinkin kaukaa ja vastaavasti lähellä olevat jäivät kotiin, sateen takia. Vaikka sade kylläkin kiersi kisapaikan.

Osallistujamäärä oli pienin historiassa, parhaimmillaan heittäjiä on ollut lähes 60.

Leppävirran Urheilijoiden Jukka Vesterinen oli kovin heittäjä yhteistulos parhaimmassa sarjassa 0li 157,21. Viiden kilon moukari lensi 50,95, neljän kilon 50,11 ja 3 kilon 66,15.Vesterinen voitti M45 sarjan myös-
Kisan kakkonen oli Turun Senioriurheilijoiden Esa Rekikoski tuloksella 96,95. Omassa ikäluokassaan M70 sarjasssa Rekikosken tulos oli 113,55. Neljän kilon väline lensi 29,12, kolmen kilon 38,60 ja 2,5 kilon 45,83.

Naisten mestaruuden voitti Leppävirran Urheilijoiden Pirjo Saukkonen tuloksella 102,30, laji tulokset 4 kg 24,75, 3 kg 34,25 ja 2,5, kg 43,30. Nykyisin Pohjois-Karjalan Ylämyllyllä asuva Saukkonen voitti myös N50 sarjan

Naisten sarjan hopea meni Turkuun. Leena Leinon hopeatulos oli 71,53. Leino oli ykkönen N60 sarjassa.

Pohjois- Karjala oli hyvin edustettuna. , Joensuun Katajan Pekka Peltoniemi voitti M55 sarjan yhteistuloksella 10,13 ja M65 sarjassa Peltonimen seurakaveri Seppo Gavrilov oli mestari tuloksella 106,05

8.9.2021

Toivekisat menivät toiveiden mukaisesti

Heinäveden Urheilukentällä Leppävirran Urheilijat järjestivät piirikunnalliset kilpailut, jotka kantoivat nimeä Toivekisat.

Heinävedellä ei ole ollut vielä yhtään lasten kisaa, joten porukkaa tuli paikalle mukavasti. Kaikkiaan osalistujia oli noin 40 ja lajisuorituksia muhkeat 106 kappaletta

Llasten sarjoissa nuorimmaiset olivat 2v vanhoja . Kisoissa tehtiin kohtuullisen hyviä tuloksia. Mainittakoon vaikka Roosa Hyvösen 60 metrin aika 9,6 T12 sarjaan. Alisa Turunen hyppäsi pituutta 3,58 T11 sarjaan..

T10 sarjassa Sofia Nummi työnsi kuulaa 5,96 ja saman ikäisissä Hilda Juvonen pinkoi 60 metriä 10,2 ja pituus leiskaus kantoi 3,00.

Aikuisten sarjoissa Joensuun Katajan Pauli Havukainen työnsi kuulaa 9,90. Linkopallonheiton voitti Seppo Julkunen Leppävirralta 47,58. Voimakiekossa tuloksia tehtiin eniten.

Heinävedellä on innokas erityisryhmäläisten porukka, joka kiertää lähiseudun kisoja. Veli- Sakari Kainulainen, Juhani Mikkonen, Aune Juvonen, ovat saaneet seurakseen Pekka Kervisen ja Arvo Happosen. Matti Saukkonen ja Eija Koikkalainen heitättävät viikottain porukkaa ja Koikkalainen kuskaa kisoihin.

Porukan puhemies ja mitarohmu Veli- Sakari Kainulainen sanoi ääneen sen mitä monet miettivät, "eipä meidän tuloksia ole lehdissä, mutta jospa nämä sitten? "

5.9.2021

Jukka Vesterinen taitaa heittolajit

Vantaan Korsossa lauantaina ratkottiin renkaanheiton SM ja yhdenkäden painonheiton MM mitalit

Leppävirran Urheilijoiden Jukka Vesterinen oli ehdottomasti päivän nimi. Vesterinen voitti renkaanheiton, kuuden kilon rengas lensi 26,06. Yhdenkäden painonheitossa tulos oli 16,99. paino painaa 11,88 kiloa. Lisäksi Vesterinen voitti oman ikäluokkansa M45 sarjan molemmat lajit, painon tulos oli 15,26 ja rengas 25,26.
Naisten painonheiton 9,08 kiloa voitti Leppävirran Urheilijoiden Asta Kankaala tuloksella 11,25 ja renkaanheiton mestari oli Korson Kaiun Reija Rahunen tuloksella 12,01.
Miesten kakkonen painonheitossa Kymen Urheiluveteraanien Raimo Jyrkkilä tuloksella 12,87 ja Kolmonen oli Leppävirran Urheilijoiden Seppo Julkunen tuloksella 12,13
Renkaanheiton kakkoseksi heitti Kokemäen Kumisten Markku Pajunen tuloksella 18,79 ja kolmas Seppo Julkunen tuloksella 17,54
Naisten kakkonen painonheitossa oli Reija Rahunen tuloksella 11,08 ja renkaanheiton kakkosen Asta Kankaalan tulos oli 11,55. Molempien lajien kolmonen oli LahtiSportin Marja Maksimainen paino 4,58 ja rengas 8,60.

Leppävirran Urheilijoista Seppo Julkunen otti M55 sarjan voiton painonheitossa tuloksella 14,64 ja renkaanheiton hopeatulos oli 20,04
Asta Kankaala voitti N45 sarjan painonheiton tuloksella 11,24 ja renkaanheiton hopea tulos oli 11,55. Renkaanheiton joukkekisassa Vesterinen ja Julkunen olivat miesten voittaja joukkueessa, kolmas heittäjä oli Erkki Saarinen. Naisten joukkueessa Asta Kankaala, Reija Rahunen ja Marja Maksimainen, olivat voittaja joukkueessa.
Korsossa oli reilut 50 heittäjää kisailemassa.

Powered by CMSimple | Kirjaudu sisään