Yhteistyössä

 


 

 

Elokuu 2017

 

30.8.2017

Kuntorannassa heitettiin saapasta ja linkopalloa.

Varkauden Kuntorannassa oli Leppävirran Urheilijatkin mukana järjestämässä ikääntyneille ihmisille liikuntaa. Tämän kertainen ulkoliikunta osuus oli linkopallon ja saappaanheittoa. Savon Eläkeläisten aluejärjestön kesäpäivillä oli otettu hyvin mukaan, kultturi ja liikunta. Samoin luento muistisairauksista oli mielenkiintoinen. Heidi Kauppisen luennossa tuli hyvin esille, että ihmisten ei kannata jäädä kotiin makamaan, vaan virikkeiden hakeminen erilaisista harrastesteista on tärkeää ja liikunnalla on iso merkitys muistisairauden ennalta ehkäisyssä. Saappaat ja linkopallot lensivät yllättävän pitkälle, jopa niin ,että parhaan linkopallonheittäjän heitot piti jättää yhteen kertaan, koska eka heitto jo kantoi pitkälle, niin että parkissa ollut auto jäi vain parin metrin päähän.. Ja perinnelajeja voi harrastaa vaikka kylpyläreissun päätteeksi kylpytakit päällä.

 

27.8.2017

Timo Puolakka Perinneliiton mestari

Leppävirran Urheilijat järjestivät Joroisten Venerannassa sunnuntaina Suomen Perinneurheiluliiton rantaonginnan SM kilpailut. Sää suosi kisoja ja osalistuja määrä nousi melkoisen mukavaksi. Juvan Urheilukalastajien Timo Puolakka oli päivän paras onkia, M65 sarjan voittotulos oli 3,884 kiloa. Muutenkin veteraanit kunnostaituivat, toiseksi parhaan tuloksen sai Heinäveden Urheilukalastajien Teijo Natunen 2,966 kiloa. Sarjan kolmas oli Juvan Urheilukalastajien Pekka Auvinen 2,494 kilon saaliilla. Naisten sarjan voitti Heinäveden Urheilukalastajien Ruut Turunen päivän kolmanneksi parhaalla tuloksella 2,924 kiloa. Kakkonen oli Suonenjoen Talvionkijoiden Sirpa Kolehmainen 1,451 kilon saaliilla.Miesten sarjan voitti Puijon Pilkin Tero Nikkanen 2.228 kilolla, Toinen oli Juvan Urheilukalastajien Seppo Kontio 1,765 kilolla ja kolmas Heinäveden Urheilukalastajien Timo Turunen 1,352 kilolla. Joroisten Metsästys ja Kala yhdistyksen Eila Kujala voitti naisveteraanit, saalis oli 1,583 kiloa.. Kakkonen oli Suonenjoen Talvionkijoiden Raija Kortelainen 883 grammalla ja kolmas Pieksämäen Urheilukalastajien Anja Kantanen 836 grammalla. Juvalle meni miesten joukkuevoitto tuloksella 8,143 kilolla. Joukkueessa onkivat Seppo Kontio, Timo Puolakka ja Pekka Auvinen. Sekajoukkueen voittivat Heinäveden Risto Tirkkonen,Ruut Turunen ja Teijo Natunen 7,877 kilolla. Joroisten Metsästys ja kala yhdistyksen joukkue otti naisten sarjan voiton tuloksella 2946, joukkueessa onkivat Eila Kujala, Rauni Särkkä ja Taimi Lautanen.

 

26.8.2017

Jari Montonen rappujuoksun Suomen mestari.

Rappujuoksun SM kilpailut pidettiin seitsemännen kerran Leppävirralla. Kilpailupaikkana on Leppävirran sillan alta, jossa on jyrkkiä rappuja 154 kappaletta. Päivän nopeimman ajan kipitti, leppävirtalainen Jari Montonen 33,8. Jukka Repo Leppävirralta myös sai ajan 38,0. Naisten sarjojen taso oli tänä melkoisen kova, Senni Virransola teki uuden ennätyksen ajallaan 35,6 N17 sarjaan. Siskotyttö Siiri Virransola sai toiseksi parhaan ajan 37,7. Tyttöjen seura on RRR Kuopiosta., Helsinki Triathlonia edustava Jenni Vuorinen sai ajan 38,2. Jenni Vuorinen osoitti melkoista sitkeyttä "Lähdin tänään puolelta päiviltä töistä ja ajelin tänne yhtä soittoa ja lähden kisan jälkeen ajelemaan takaisin," Vuorinen kertoi. Ja toivoi ensi vuoden kisapäiväksi lauantaita. Naisissa vielä Kati Repo teki kovan ajan 44,4. Veteraanimiesten paras oli Kuopion Reippaan Pasi Immonen ajalla 45,2. Kisapäivä perjantai ei ehkä ollut paras mahdollien, vaikka osalistuja määrä ei ollut kuin neljä vähemmän kuin vuosi sitten.. Kilpailijoiden mielestä kisan idea on hyvä. " aivan suotta oman kylän ihmiset kainostelevat mukaan tulosta, tiedän, että rappuja moni kuntoilija käyttää täällä, Jos on hyvä ja lämmin syksy, niin voisi pitää vielä yhden kisan, vaikkapa kinkukapuamisen nimellä, kertoili LepU:n Jorma Rajakannas.

23.8.2017

Niilo ponnisti kaksi metriä

LepU.n viikkokisoissa lapset eivät poteneet kisaväsymystä, vaikka viimeaikoina on tarjontaa riittänyt. Kesän aikana tulokset ovat parantuneet paljon ja kaksi metriä pituudessa tuntuu menevän kohta kaikilta. Kalle Korhonen 4v ponnosti tasan kaksi metriä. Saman ikäinen Timo Markkasen paras leiskaus kantoi 1,61.

Niilo Korhonen 7v pääsi ennätys pituuksiin, tulos oli 2,44. Veli- Pekka Koivusalo P6v tulos oli himpun alle kahden metrin 1,98. Saana Koivusalo 8v sai tuloksen 2,16. Aada Kärkkäinen 5v tulos oli 1,71 ja Veera Tirronen 4v ponnisti 1,55. Kesän mittaan on äidit ja isätkin kokeilleet lajeja, maanantai-iltana nähtiin jopa neljän metrin hyppy, mutta tuloksia ei vielä kirjattu, koska kaikkien hyppääjien nimi olisi ollut "Pena". Kisat jatkuvat maanantaisin aina syyskuun loppuun asti, jospa vielä saataisiin aikuisetkin innostumaan "aikuisten olympialaisista? Lokakuulla sitten vietellään kauden päättäjäiset ja mietitään mitä talvella tehtäisiin?

21.8.2017

Oravikoski veti porukkaa.

Sunnuntaina Oravikoskelta urheiltiin ja liikuttiin yli 100 osallistujan voimin, jotka urheilivat innokkaasti, lajisuorituksia tuli peräti lähes 200. Kisoissa urheiltiin monenlaisten teemojen alla, esikisana käytiin korkeuskisa,rantaonginta, puuseiväs, kuula ja maastojuoksu. Päivän huipentuma oli lasten Olympialaiset ja linkopallonheiton ja yhdenkädenpainonheiton MM kilpailut. Ilahduttavasti monet ottvat osaa perheittäin moniin lajeihin. Esimerkkinä vaikka Jari Kolarin ja Tomi Ollikaisen perhe.Molemmat isät näyttivät esimerkkiä, Jari Kolari urakoi monessa lajissa puuseipäällä meni 185 senttiä olleen riman yli ja linkopallolensi melkoisiin lukemiin 4751. Tomi Ollikainen kiskaisi linkopallossa MM kolmoseksi tuloksella 42,09. Lasten olympialaisissa jokainen sai mitalin, koska olympialaisissa oltiin, niin tietenkin lapset laitettiin, kulta, hopea ja pronssimitalin voittajiksi. Lapset tekivät kaikki hyviä suorituksia ja ilo mikä paistoi liikkumisen riemusta oli parasta. Jos haluaa nostaa yhden nimen esiin, Kalla Ollikainen osoitti moni lahjakkuutta tekemällä T 9 sarjaan tulokset kuula 5,30, korkeus 100, 40m 8,0 ja linkopallo 20,08.

Kisojen paras urheilija oli Milla Koski- Vähälä.

Aikuiset urheilivat jo tuloskiilto silmissä. Lumijoen Milla Koski- Vähälä teki linkopallonheitossa naisten ja N19 sarjan Suomen ennätyksen, tulos oli peräti 58.74. Milla Koski- Vähälä on oman ikäluokkansa Suomen parhaita kiekossa ja keihäässä. Naisten linkopallo oli muutenkin päivän paras kilpailullisesti. Hopeaa Heitti Leppävirran Urheilijoiden Piia Aaltokoski tuloksella 48,18 ja pronssia saman seuran Pirjo Saukkonen 44,86. Painoheiton paras oli Asta Kankaala tuloksella 12,30 ja Pirjo Saukkonen sai painon lentämään 11,90, vaikka Saukkonen teki pitkän talkootyön kisatoimitsijana. Naisten ikäsarjoissa tehtiin lukuisia Suomen ennätyksiä. Polvijärven Urheilijoiden Kirsi Vuorma heitti N55 sarjaan ennätys lukemat 36,30 ja LepU:n Terttu Kilpeläisen SE lukemat N75 sarjaan ovat nyt 23,06. Martta Koski- Vähälä heitti T13 sarjaan linkopallon Se:n tuloksella 44,72. Miesten puollella parhaat tulokset tehtiin painonheitossa, LepU:n Jukka Vesterinen heitti 11,88 kilon painoa melkein 20 metriä, tulos oli 19,42, linkopallo lensi Vesteriseltä myöskin huippulekemiin 71,41. Kalevi Karmitsa Saarijärven Pullistuksesta voitti molemmat lajit M75 sarjassa kovilla tuloksille paino 20,69 ja linkopallo 47,51. Samassa ikäluokassa Mikkelin Voimailijoiden Pentti Montonen antoi hyvän vastuksen tuloksin 20,22 ja 45,58. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Anu Mitro osoitti, että kentällä ei ole suurtakaan merkitystä tuloksien tekoon. Korkeudessa Mitro oli lähellä tehdä ikäluokkansa N65 sarjan Suomen ennätyksen, 120 senttiä ylittyi reilusti ja ennätys korkeus 125 oli lähellä onnistua, pieni hipaisu toi riman alas kolmannella yrityksellä, painoa Mitro heitti 12,08. Naisten 55 sarjan voittajan Polvijärven Päivi Sirviön voittotulos painonheitossa 11,20 oli päivän parhaita. Varkauden Kenttä- Veikkojen Kari Nieminen teki kovat tulokset P13 sarjaan paino 16,94, linkopallo 52,60 ja kuula 12,63. Kilpailut järjestivät Leppävirran Urheilijat ja kioskia pitivät Oravikoskel Kyläyhdistys ja Oravikosken Pallo.

19.8.2017

Heikki Laitinen kalajuoksun Suomen mestari.

Kalajuoksun SM kisat pidettiin Leppävirran Laakunlammella lauantaina. Kilpailun ideana on kalansaannin jälkeen kiertää lampi ympäri, Laakunlammen ympärys on 1,2km. Kilpailuaika on 1,5 tuntia. Kilpailun parhaan tuloksen teki M65 sarjassa kilpaillut Suonenjoen Talvionkijoiden Heikki Laitinen, joka sai 9 kalaa ja juoksua tuli 10,8 km. Naisten sarjojen paras oli Suonenjoen Raija Kortelainen , joka sai kahdeksan kalaa ja 72 vuotias teräsmummo kiersi 9,6 km juosten. Miesten sarjassa Untamon Urheilun Jens Salumäe sai kahdeksan kalaa. Vesannon Kauko Rissanen oli toinen seitsemällä kalalla. Naisten sarjan paras Leppävirran Urheilijoiden Pirjo Saukkonen vei voiton kuudella kalalla. Kilpailun jälkeen porukat pohtivat voisiko kilpailla myös kalakävelyssä, koska monelle on kova kynnys tulla mukaan kalajuoksuun, koska kisa vaatii melkoista kestävyyttä. Ajatuksena oli, että Kalmalahdella voisi kokeilla kalakävelyä, reitti olisi pikkuisen lyhempi ja onkiaika olisi kaksi tuntia.

18.8.2017

Sorsakoskella hyvin porukka liikuntaillassa.

Leppävirran Urheilijat kävivät pitämässä torstai-iltana Sorsakoskella Liiku Leikkien liikuntaillan. Osalistujia tuli reilut 40 ja siihen kun lisätään paikalla kävijät niin lähes 70 ihmiseen. Liikuntailtaan sisältyi juoksua, saappaanheittoa ja kyykän kokeilua. Monille kyykkä oli aivan vieras peli ja kokeililijat totesivat pelin olevan melkoista voimaa ja kuntoa vaativaa. Lapsille ilta oli sopiva, paritumtinen hujahti kuin siivillä, omien lajikokeilujen lisäksi lapset kirmailivat kivillä ja heikkakasalla keikkuen. Leppävirran Urheilijoiden Liiku Leikkien tapahtumissa on jo puolen vuoden aikana kävijöitä ollut noin 1500 henkeä ja suurimmalle osalle vanhat perinnelajit ovat olleet aivan uusia tuttavuuksia. Vanhat pihaleikit ovat vanhemmalle porukalle olleet hyvin muistissa ja yllättävän hyvin myös tieto on siirtynyt vanhempien mukaan lapsillekin.

13.8.2017

Anastasia Smirnova paras heittäjä Pitkärannassa.

Venäjän Pitkärannassa käytiin neljännen kerran liitosaappaanheiton EM kilpailut. Heittäjiä oli paikalle kertynyt noin satakunta. Koko kisojen parhaasta tuloksesta vastasi Venäjän Anastasia Smirnova, joka heitti naisten parhaan tuloksen, saapas lensi peräti 50,70. Naisten kisan kakkonen Ludmila Gushina heitti 35,65 ja kolmas oli vasta 14 vuotias Victoria Naumovova 30,68. Miesten voittaja Sergei Ivanoff heitti 50,55 ja saman tuloksen teki myös kisan kakkonen Dima Polunina 50,55. Leppävirran Urheilijoiden Jorma Rajakannas heitti kolmanneksi parhaan tuloksen 42,40, jolla tuli M60 sarjan voitto. Miesten 60 sarjan kakkonen Venäjän Nikolai Terehovich heitti 36,68 ja kolmas oli Kiihtelysvaaran Urheilijoiden Raimo Heiskanen 36,00, Kiihtelysvaaralaiset ottivat sarjavoittoja, Marja Maksimainen voitti N65 sarjan tuloksella 21,77 ja M70 sarjan paras Aaro Raassina heitti 27,90. Asta Piiroinen heitti N45 sarjan kolmanneksi tuloksella 12,78.

8.8.2017

Kari Nieminen tehtaili tuloksia LepU:n viikkokisoissa.

Leppävirran Urheilijoiden viikkokisoissa liikuttiin, urheiltiin ja aivan pienimmät kerkesivät urheilun ohessa vielä leikkimäämkin.. Voisi sanoa melkoisen täydellinen urheiluilta.. Varkauden Kenttä- Veikkojen Kari Nieminen tehtaili hyviä tuloksia monessa lajissa. Kiekko lensi 37,22, moukari 34,63, kuula 21,81, painonheitossa syntyi P13 sarjan Suomen ennätys 13,26 neljän kilon painolla. Ja kaikista makein tulos syntyi voimakiekossa 24,92. Tuloksen tekee makeaksi se, että valmentaja Tapani "Tappi" Rissanen hävisi viitisen metriä. Muitakin hyviä tuloksia tehtiin ja tasaisia vääntöjä laji voitoista. Lasten sarjoissa oli urheilun iloa ja tulokset ovat parantuneet huomattavasti kesän eka kisohin verrattuna, pituudessa jo 2 metrin raja on jo helppo nakki. Lasten kesän huippuhetki lähestyy, sillä elokuun 20 päivä käydään ihan oikeat lasten Olympialaiset Oravikosken kentällä. Oravikoskella on koko perheelle liikunta elämyksiä tarjolla.

6.8.2017

Perinneliikuntaa Kalmalahdella.

Leppävirran Urheilijoiden perinneliikunta päivä sisälsi monia suomalaisia lajeja. Juostiin, uitiin, heitettiin tikkaa, puhallustikkaa ja puujalkakävelyä. Rantaonkijat lähtivät myöskin kalan narruuseen. Säätiedotuksen mukaan olisi pitänyt ukkosen paukkua ja vettä tulla kuin saavista kaataen. Varmasti paikallisesti sadetta tulikin, mutta Kalmalahdelta sade oli poissa. Osallistuja määrä oli 40 kokeilijaa ja osalle mitattiin aikoja. Ensimmäiset koirauintityylin SM kisaankin saatiin 10 osallistujaa. Kokeneet triathlon kilpailijat ja SM mitalistit Ismo Kotijärvi ja Teuvo Juutilainen pitivät koirauinti tyyliä rankkana kisamuotona. Nopeimmin 60 metriä ui Ismo Kotijärvi ajalla 1.00,6. Teuvo Juutilainen taivalsi saman matkan vaapaalla tyylillä 52,4. Jyväskylästä tulleet Salosen perhe etsi kisapaikkaa pitkään, mutta lopulta tie löytyi perille. Puhallustikassa Jorma Salonen nappasi kovan tuloksen 49 pistettä. Kyselyjen perusteella selvisi , että hän on harrastanut lajia ennekin. Toiseksi parhaan tuloksen ampui Juhani Salonen 46 pistettä- Naisten voittokin meni Jyväskylään, kun Sari Salonen puhalsi 43 pistettä, Varkautelainen Heidi Helander puhalsi 41 pistettä. Puujalkakävelyssä saavutettiin uusi ennätys kun Jyväskylän Juhani Salonen käveli 20 metriä aikaan 14,9. isä Jorma Salonen oli toiseksi nopein ajalla 17,1. Naisten sarjassa LepU:n Terttu Kilpeläinen käveli 20 sekuntiin matkan, vaikka ikää on jo 75 vuotta. Hölkän nopein oli Vesannon Kauko Rissanen ajalla 13,53, matka oli 4km. Tikanheitossa paras oli Jorma Rajakannas 32 pistettä, Pekkä Lappi heitti 28 pistettä naisten paras Pirjo Saukkosen tulos oli 29 pistettä. Heikki Impivaara teki tuloksen 41 pistettä ja puhallustikassa tulos oli 31 pistettä, tulokset ovat hyviä, kun vielä huomioidaan, että tulokset tehtiin pyörätuolista.

5.8.2017

Kangaslammilla urheiltiin vanhaan malliin.

Kangaslammin perinteinen yleisurheilukenttä, heräsi ruususen unesta, kun Toivon Kipinä yleusrheilukilpailut järjestettiin lauantaina. Vanhan hyvän ajan kisoissa ratkottiin samalla Suomen Perinneurheiluliiton SM mitalit. Mitaleista ja muuten Liiku Leikkien tapahtumaan tuli osallistujia kaukaakin Suomesta, kaikkiaan 46 kilpailijaa teki 89 lajisuoritusta. Kansainvälisyyttä kisoista löytyi myös, kun osallistujia oli Puolasta, Saksasta ja Etelä- Afrikasta. Kuvitelma on turhaa, että vanhanajan kentillä ei pysty tuloksia tekemään, tämäkin päivä sen osoitti. Mukana olleista SM mitaleista, moni paransi kauden parastaan tai teki jopa omia ennätyksiä. Timo Pulkkinen oli yksi päivän onnistujista, kävelemällä näkövamaisluokassa oman ennätyksensä 3000 metrillä 22.23,2. Keijo Puustinen pisteli kävellen 3000 metriä hyvään aikaan 19,44,2. Paula Kauppinen - Roivainen Iisalmen Visasta taivalsi matkan aikaan 22.02,3. LepU:n Ismo Kotijärvi pisteli 3000m juosten, hyvää cooperin vauhtia 11.33,4. Vuokko Kolehmainen juoksi naisten sarjan parhhaan ajan 13.15,2. Heittolajit keräsväit suurimmat osallistuja määrät. Sulkavan Urheilijoiden Markku Savola teki kovat tulokset M60 sarjaan, kuula 12,78 ja kiekko 42,69. Kova kilpakumppani Joensuun Katajan Ahti Honkanen pökkäsi kuulassa kesän parhaansa 12,25 ja kiekko lensi 40,61. Mikkelin Kilpa- Veikkojen Pentti Montonen työnsi kuulaa 10,75 ja kiekko lensi 38,88, M 70 sarjaan. Kisojen iäkkäin osallistuja Savonlinnan Jyryn Martti Soulanto tökkäsi kuulaa 8,55 ja kiekko lensi 20,06, tulokset syntyivät M80 sarjaan. Heinäveden Yleisurheilijoiden Saila Konttinen teki kiekko ennätyksensä 23,60, N35v sarjaan.

" tämmöisiä Toivon Kipinöitä saisi olla Suomessa useammalla kyläkentiltä, jotta yleisurheilu kestäisi kansan sydämissä ja voisi poikia vaikka uusia harrastajia? Sanoi tämänkin tapahtuman alulle laittanut Jorma Rajakannas.

Kangaslamin Kyläyhdistys ja Leppävirran Urheilijat järjestivät kisan yhteistyössä ja jatkoa toivottiin. Joten ensi kesänä urheillaan Kangaslammilla.

Huomenna sunnuntaina Leppävirran Kalmalahdella nähdään toivon mukaan, ainakin saman verran porukkaa, kun LepU järjestää perinneurheilu tapahtuman, ohjelmassa on hölkkä, puhallustikka ja koirauintityylin SM kilpailut, myös käsipohjalla pystyy polskuttelemaan. Muut lajit ovat rantaongintakilpailu, tikanheitto, puujalkakävely ja koukkupolvikävely. Lapsille on oma pikamatkan polkujuoksu, matkana 20,40 ja 60 metriä. Tapahtuma alkaa klo 12.00 uimarannan kohdalta.

3.8.2017

Rautalammilla 30 osallistujaa Liiku Leikkien tapahtumassa.

Leppävirran Urheilijoiden Liiku Leikkien projektin kiertue vieraili Rautalammilla Osalllistujia oli hyvä määrä 30 aktiivia. Ohjelmassa oli hölkkäkilpailu ja liitosaapas ja linkopallon kokeilua., Heittolajit kiinnostivat, jopa niin paljon, että varmaan tulee linkopalloja Rautalammilla, jotta harrastus pääsisi todella elämään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Powered by CMSimple | Kirjaudu sisään