Yhteistyössä

 


 

 

Maaliskuu 2020

 

26.3.2020

Saarijärvellä heiteltiin

Saarijärvellä aloitettiin kevään kisakausi perinneurheilussa. Korona aikaan sopivasti kaveiporukka kokoontui yhdessä viettämään heittoiltaa. Lienee sallitua näinä ankeina aikoina pitää pientä liikunta tapahtumaa yllä, kun muistaa hallituksen ohjeistuksen alle 10 hengen ryhmistä. Saarijärven Pullistuksen Kalevi Karmista aloitti kauden yhdenkäden painonnonheitossa tuloksella 23,18. Karmitsa omistaa lajin Suomen ennätyksen 23,85 M70 sarjassa.

1.3.2020

Matti Pesälä potki ME:n

Leppävirran Urheilijat järjesti sunnuntaina Suomen Perinneurheiluliiton mestaruuskilpailut luistelussa ja potkukelkkailussa.
Raumalta tullut Matti Pesälä potkukelkkaili M60 sarjan maailman ennätyksen 2000m , aika oli 5.11,8. 400 metriä meni Pesälältä aikaan 55.3.- vähän näitä kisoja on, minulle jo kolmas kerta Leppävirralle näillä jäillä, tänäänkin oli laitettu Tampereelle päällekkäisyys ja Multian kisojen hätäinen peruuminen harmittaa, Pesälä kommentoi.

Luistelun puolella Ainita Hyttinen kokeili kolmen vuoden jälkeen retkiluistimien pitoa jäällä. Hyttinen luisteli 2000 metriä aikaan 5.15,9.- ihan kiva oli luistella, otin suksetkin varalta mukaan, jos jäällä ei pääse luistelemaan. Heti kun lähtee kellon kanssa kisailemaan, niin enemmän irti saa itsestään, ainoastaan yksi potkukelkkailija pääsi kovempaa- Hyttinen kommentoi.

Mukavissa kisoissa tehtiin muitakin hyviä tuloksia. Seppo Julkunen potki 400 metriä aikaan 57,4 ja 2000 metriä meni 5.38,5 Miesten kolmonen oli Markku Tuhkanen ajoilla 1.04,9 ja 6.04,3, oli 2000 metrin aika. Asta Kankaala potki 400m aikaan 1.03,2 ja 2000m 6.25,9.
Veteraanisarjassa M75v LepU:n Raimo Kilpeläinen ja mister Viri Pentti Kervinen kävivät tasaväkisen kisan 400 metrillä. Kilpeläisen aika oli 1.16,8, Kervisen aika 1.20,5, johtuen alku kompuroinnista.

Mika Takkunen luisteli hokkareilla 400 metriä aikaan 53,0. Päivän ehdoton kuntoilija oli Miska Takkunen 5v. Jo ennen kisa starttia, poika oli luistellut jo reilut 5 km. 400 metriä meni aikaa 2.00,0

Kisojen yhteydessa nousi esille idea,- miksi ei retkiluistinrata voisi olla Laakunlammella, valot palavat yötä päivää lammen molemmilla puolin, joten iltakäyttökin onnistuisi. Ja radan puhtaana pito ei paljon maksaisi.

Talvijuoksun parhaat olivat Kauko Rissanen ja Sanna Markkanen.

Powered by CMSimple | Kirjaudu sisään